OI MAAMME! - Valokuvia Suomesta

Esko Männikkö


 

Syntynyt Pudasjärvellä 1959. Asuu ja työskentelee valokuvaajana Oulussa.

”Kuvat ovat sielunmaisemia. Siksi se, kuvaako pankinjohtajia, poliiseja, huoria vai poikamiehiä, on iso valinta. Joskus 1990-luvun alussa aloin kuvata ihmisiä Kainuussa ja Etelä-Lapissa. Ei minun tarvitse mitenkään ”luoda kontaktia”, sanoo vain mitä on tekemässä ja sillä siisti. Kai ihmiset näkee, että samanlainen juippi tuo on kuin hekin. Suomalaiset uskovat suoraa puhetta, ja muualla maailmassa se menee suurin piirtein samalla tavalla.

Olen kuvantekijä, ja suhtautumistapani on enemmän toteava kuin arvottava. Yritän tietoisesti välttää kaikkia vaikutteita. Älykkyys on ihmisen pahimpia vitsauksia, sitä rupeaa vain turhaan miettimään tekemisiään. Siksi pysyttelen enimmäkseen omissa oloissani.


Esko Männikkö. Kuva: Kari Sarkkinen.

Autiotalot ovat visuaalisesti mielenkiintoisia paikkoja. Hyljättyjä, ihmisten jättämiä. Niistä on lähdetty kesken kaiken. Elämä siellä on jäänyt niin kesken, että potut saattavat olla vielä kattilassa, kahvipannu hellalla ja ruuat pöydässä. Kaikilla pois muuttaneista asukkaista ei ole edes sukulaisia, jotka olisivat heidän lähdettyään käyneet tappelemassa kahvikupeista.

Autioituneiden talojen sarja on nimeltään Organized Freedom, hallittu vapaus. Sitä voi miettiä – valinnan vapaus ei koske jokaista. Moni talo tyhjenee vain siksi, että työt ovat muualla. Kukapa niitä hirsiseiniä kaipaa, jos pääsee Nokialle töihin ja alkaa vaurastua? 


Esko Männikkö: Rauha?, Sodankylä 2002.

Joskus joku valitsee niin, ettei lähdekään, tai palaa takaisin kotikylilleen. Eivät kaikki mökkien miehet ole pelkkiä surkimuksia. Mikäpä olisi miehelle ihanampi olotila kuin asua sähköttömässä mökissä ilman akkaa. Ei ainakaan tartte koko ajan kuunnella sitä kitinää.” 


Esko Männikkö: Sylvi?, Oulu 2000.

Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 8.5.2007