Helena Kara

(16.8.1916–26.2.2002)

"Friiduhan on kuin funkkistalo, ikkunaa koko julkisivu", kiteytti näyttelijä Paavo Jännes kollegansa Helena Karan ulkoisen lumovoiman. "Kauniista Helenasta" piti alun perin tulla voimistelunopettaja, mutta sattuma päätti toisin. Suomi-Filmin johtaja Risto Orko löysi Karan koekuvauksiin Turun Kinopalatsin lippuluukulta. Kassaneiti näytteli pääosaa jo ensimmäisessä elokuvassaan Miehen kylkiluu (1937).

Helena Karasta tuli yksi sotien aikaisen kotimaisen elokuvan suosituimmista tähdistä. Näyttelijätär täydensi suomalaisen elokuvan "vaalean neliapilan" yhdessä Ansa Ikosen, Regina Linnanheimon ja Lea Joutsenon kanssa. Linnanheimon lailla Helena Kara oli puhdasverinen elokuvatähti: teatterin lavalla häntä ei nähty.

Helena Karan eleganssissa oli suuren maailman tyyliä. Häntä luonnehdittiin kotimaisista naistähdistämme kaikkein hollywoodmaisimmaksi siron, trimmatun vartalonsa ja säännöllisten, klassisten piirteidensä ansiosta. "Mona Lisa on saanut hänen hymystään pahan kilpailijan", huokaili lavastajamestari Roy alias Tapio Vilpponen.

Vuonna 1940 näyttelijätär avioitui ohjaaja Hannu Lemisen kanssa. Leminen luotsasi Karaa 12 elokuvassa vuosina 1942-1952. Tunnetuimpia elokuvia ovat Puck (1942), Tuomari Martta (1943), Soita minulle, Helena! (1948) ja Rosvo Roope (1949). Kaksikon parhaana saavutuksena pidetään suomalaisen elokuvamelodraaman huipentumaa, traagista rakkaustarinaa Valkoiset ruusut (1943).

Helena Kara vetäytyi valkokankaalta elokuvan Hän tuli ikkunasta (1952) jälkeen. Omien sanojensa mukaan hän siirtyi "ohjaamaan suurta perhenäytelmää".

* * *

”Flickan är ju som ett funkishus, hela fasaden som ett enda fönster”, sammanfattade skådespelaren Paavo Jännes den glamorösa attraktionskraften hos sin kollega Helena Kara. ”Vackra Helena” hade tänkt bli gymnastiklärare men slumpen bestämde annorlunda. Chefen för Suomi-Filmi Risto Orko hittade Kara i Kinopalatsets biljettkassa i Åbo och tog henne till provfilmning. Kassörskan fick genast huvudrollen i sin första film Mannens revben (1937).

Helena Kara var en av de mest populära stjärnorna i inhemsk film under krigstiden. Skådespelerskan var en i ”den blonda fyrklövern” tillsammans med Ansa Ikonen, Regina Linnanheimo och Lea Joutseno. Helena Kara var i likhet med Linnanheimo en genuin filmstjärna: hon sågs inte på teaterscenen.

Helena Karas elegans var av den stora världen. Hon karakteriserades som den mest Hollywood-aktiga av våra inhemska kvinnliga stjärnor med sin finlemmade, trimmade figur och sina regelbundna, klassiska drag. ”Mona Lisa har fått en betydande konkurrent i hennes leende”, suckade scenografmästaren Roy alias Tapio Virtanen.

År 1940 gifte sig skådespelerskan med regissören Hannu Leminen. Leminen regisserade Kara i 12 filmer mellan åren 1942–1952. De mest kända filmerna är Puck (1942), Domaren Martha (1943), Spela för mig, Helena! (1948) och Piraten– älskaren (1949). Till parets största prestationer räknas den tragiska kärlekshistorien Vita rosor (1943), den finska melodramens höjdpunkt.

Helena Kara drog sig tillbaka från vita duken efter filmen Han kom genom fönstret (1952). Med egna ord gick hon över till att ”regissera det stora familjedramat”.

* * * 

The actor Paavo Jännes once said about the glamorousness of his colleague Helena Kara: "The girl is like a functionalist building, all window the whole front." 'Beautiful Helena' was to become a physical education teacher but fate had other things in store for her – Risto Orko, the head of Suomi-Filmi, discovered Kara at the box office of a cinema in Turku and invited her to a screen test. The cashier had the leading role in her first film, entitled Miehen kylkiluu (1937).

During the war, Kara became one of the most popular Finnish stars. Together with Ansa Ikonen, Regina Linnanheimo and Lea Joutseno, she formed the blonde 'four-leafed clover' of Finnish film. Like Linnanheimo, Helena Kara was a pure-blooded film star as she never appeared on stage.

She truly had cosmopolitan elegance. Of all the Finnish female stars, she was considered most like the stars of Hollywood with her slender and fit body and regular, classical features. "Her smile is a serious contender to Mona Lisa's," sighed the master set designer Roy aka Tapio Vilpponen.

In 1940, she married the director Hannu Leminen. Leminen directed Kara in 12 films in 1942–1952. The most famous of them were Puck (1942), Tuomari Martta (Judge Martta, 1943), Soita minulle, Helena! (Call me, Helena!, 1948) and Rosvo Roope (Pirate Roope, 1949). Their greatest achievement was the highpoint of Finnish melodrama, the tragic love story Valkoiset ruusut (White Roses, 1943).

Helena Kara retired in 1952. In her own words, she went on to "direct a great family play."  

Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 26.3.2007